DYI Donnin Otepään kupeessa luomat videot ovat miljoonien suosikkeja

DYI Donn eli Donald Dorch on ainutlaatuinen virolainen tubettaja, jonka päivät kuluvat etelävirolaisessa työpajassa erilaisten koneiden parissa puuhaillessa. Hän julkaisee YouTube-kanavallaan videoita erilaisten koneiden valmistamisesta, korjaamisesta sekä huoltotöistä. Donaldin kanavalla on aivan pian täyttymässä miljoonan tilaajan raja, ja hänen suosituinta videotaan on katsottu yli 17 miljoonaa kertaa.

Onnellisin on se ihminen, joka toimii kutsumuksensa parissa

Ajatukseen jakaa työpajassaan tapahtuvaa koko maailmalle Donald päätyi puoliksi sattumalta. Hänen ensimmäinen videonsa oli diaesitys kolmipyöräisen moottoripyörän valmistumisesta. Koneella voi talvella luoda mukavasti lunta ja kesällä kuljettaa kuormia. Video osoittautui suosituksi ja Donald ymmärsi pian, että tällä toiminnalla voi ansaita rahaa. Ratkaisevaksi tuli toive asua maalla esivanhempien tilalla ja irtisanoutua perinteisestä yhdeksästä viiteen tehtävästä toimistotyöstä, jossa ei ollut jännitystä eikä yllätyksiä. Donaldista tuli tubettaja, joka voi päivittäin kertoa maailmalle tekemisistään, joista hän pitää ja joissa hän on todella lahjakas.

Vaativia hankkeita käynnistää käytännön tarve

Vaikka Donald onkin opiskellut puuteknologiaa, pääosa hänen hankkeistaan liittyy metallityöhön. Ideat yhden tai toisen koneen valmistamiseen heräävät käytännön tarpeesta. Esimerkiksi amfibiokulkuneuvon rakentaminen, joka toi Donaldille runsaasti mainetta, sai alkunsa tarpeesta saada kulkuneuvo, joka ei jäisi suossa kiinni. Juuri se oli tärkein pulma mönkijää ja kevyempiä kulkuneuvoja käytettäessä. Niinpä syntyikin telaketjuilla varustettu amfibiokulkuneuvo, joka kulkee sekä maalla, vedessä että suossa, kiipeää jyrkänteitä ylös ja kuljettaa raskaita kuormia.

CNC-plasmaleikkurin rakentaminen 

DYI Donnin projekteista vaativin on ollut CNC-plasmaleikkurin rakentaminen, johon kuului myös kontrollerien, askelmoottorien ja muun elektroniikan valmistaminen. 

Kaverin kanssa rakennettu CNC-plasmaleikkuri on teräsrungolla. Myös vesiallas on valmistettu teräksestä. Akselit on leikattu alumiiniprofiilista, johon kiinnittyvät lineaarijohteet. 

Akselien keskinäiset liitoslevyt on jyrsitty pienellä CNC-jyrsimellä. Erilaiset lisäjyrsinnät ja -poraamiset, joita työn aikana myös tuli vastaan, on tehty jyrsinkoneella NOVA X-45 SUPER.

Itse tehty nelivetoinen UTV ja kuormaimella varustettu metsätyöperävaunu

Kaikkein tyytyväisin Donald on 4 × 4 UTV -hankkeeseen – tämä tehokas nelivetokone on reippaan työmiehen korvaamaton apuri. UTV ylitti kaikki sille asetetut odotukset toimintavarmuuden ja tehon kuin myös toimivuuden osalta. UTV:n ohjauspyörä on oikealla, sillä sen sijoitus riippuu tasauspyörästön akselien ja moottorin kampiakselin pyörimissuunnasta. 

Donnin suosikkihankkeisiin kuuluu myös itse tehty nelivetoinen metsäperävaunu, joka muodostaa UTV:n kanssa mahtavan kokonaisuuden. 

Forstmanin hydraulisella kuormaimella varustettu perävaunu on tehokkaan UTV:n kanssa metsätöissä korvaamaton.

Taitava mestari tarvitsee laadukkaat työvälineet

DYI Donnin hankkeissa käytettävä konevalikoima on todella monipuolinen. Jyrsintään ja poraamiseen hän käyttää yleensä jyrsinkonetta NOVA X-45 SUPER ja yhdessä sen kanssa myös lastunkeräysmagneettia. Materiaalin leikkaamisessa Donaldin apuna pienessä 35 m² kokoisessa työpajassa on aina kylmäpyörösaha NOVA S-350, joka on tosin mitoiltaan pieni, mutta tehokas. DYI Donnin konekantaan kuuluu myös metallivannesaha NOVA 310HD, joka on mitoiltaan suurempi ja vieläkin tehokkaampi.

Päivittäistä käyttöä vanteiden ja tasauspyörästön puhdistuksessa on myös hiekkapuhaltimelle NOVA SBC990P. Yksi Donaldin viime aikojen suosikeista on äskettäin hankittu elektroninen NOVA-kulmamitta, jolla on rakentamisen aikana helppo mitata eri kohteita ja esimerkiksi putkentaivuttimella saada kaikki oikeaan kulmaan – tällöin tärkeä osansa on hydraulisella putkentaivuttimella NOVA TB-1000.

Suuret asiat syntyvät sydämestä

Miljoonan tilaajan täyttymistä Donald aikoo ehdottomasti juhlistaa jollakin erityisen kiehtovalla hankkeella. Toivotamme Donaldille menestystä ja olemme aina valmiina auttamaan metallityölaitteiden valinnassa. Kutsumme myös kaikkia omia fanejamme nauttimaan DYI Donnin puuhista:

Posted in: Oletuskategoria

Kommentoi

Latest posts